Yksinäisyys ympärillä ei ota hahmo ihmisen. Olen tässä oppinut jo pikkuhiljaa olemaan yksin. Ainoa mikä tässä ahdistaa on tämä hiljaisuus ja yksinäisyys. Voi kun olisi joku kelle puhua, tai ketä halata. Ei päivisin ole niin paha, mutta nää unettomat yöt tuntuu hirveiltä. Tosin, yksinäisyys on ystävä. Kuten vitutus. Kumpikaan niistä ei jätä ja saapuu aina. Täytyy opetella ilmeisesti nauttimaan molemmista, sitten on hyvä olla koko ajan.

Sain tänään katkeruuskohtauksen. Jotenkin tuntuu vitun väärältä, että Hän ei soita tai yritä tai ylipäätään yhtään mitään. Olisi se nyt reilua, että Hän yrittäisi pyytää anteeksi tai jotain. Tottakai sanoisin, että en anna anteeksi ikinä, mutta mulla on oikeus olla vittu vihainen! Olisin sujut eron ja kaiken kanssa jos vain kuulisin sanan anteeksi. Ei sitä saa saatana ketään loukata tällä tavoin ja olla pyytämättä anteeksi, olla vaan vitun kylmä ja tunteeton ja niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei vaan vittu saa! En haluaisi Häntä enää takaisin, en huolisi vaikka pyytäisikin. Mutta haluaisin, jos ei muuten niin vaikka kaiken mitä meillä oli, edes vittu sen vuoksi olla pahoillaan. Ei Hän pyydä anteeksi, tiedän sen, kääntää minun syyksi vain kaiken. Mutta kenen vikaa kaikki on? Minun. Eikai kukaan petä ketään jos kotona on sellainen hyvä ja ihmeellinen, joku jota rakastaa. Joku joka on rakastumisen ja rakastamisen arvoinen. Minä en ole sellainen. Paska jätkä.

Olen kyllä sitä mieltä, että Hän hävisi tässä erossa, mutta kuitenkin... Tällä hetkellä tuntuu, että olen ruma ällötys, hirveä ihmisrumilus, oikea vitun friikki joka pilaa jokaisen ihmisen, ihmissuhteen ja elämän jotka uskaltautuvat lähelle. Tekisi mieli ostaa talo jostain vitun Lapista ja muuttaa koirien kanssa sinne. Antaa vittu kaiken olla, unohtaa kaiken ja jättää kaikki taakse. Pitäkää työnne, kaupunkinne, vittu ihmisenne. Asuisin jossain perä hevon helvetissä ja metsästäisin ruokani ja joisin purosta ja vittu, en minä tiedä....

Kaikista pahimpia on yöt. Öissä on jotain taikaa, jotain erilaista. Puukon terä näyttää houkuttelevammalta yöaikaan. Joo, joo, en minä itselleni tee mitään. En enää. Se olisi liian helppoa ja sitäpaitsi en halua kuolla. En pelkää kuolla, en vain tahdo, kuten Robbie Williams totesi. Vaikka välillä tuntuu, että se olisi ratkaisu. Eihän mulla nyt hirveitä ole, oikeastaan hetkittäin erittäin surkea elämä, mutta elämä kuitenkin. Välillä elämässä on jopa kivaa, niinkuin esim. tänään. Jippii! En muista, kerroinko jo, mutta noin viikko sitten päätin yrittää tuota itseni ylilääkitsemistä uudelleen. Vedin paketin unilääkkeitä. Sain nukuttua kyllä. Tarkoitus ei ollut tappaa itseä, halusin vain nukkua ja kännispäissään otin muutaman liikaa. No, sinne meni nekin perkele. Syy ja seuraus: Valvon yöt, kiroan itseäni ja elämääni enkä saa nukuttua. Olisi pitänyt säästää niitä, edes pari. Pahimmassa paikassa olisi voinut napata yhden, esim. niinkuin nyt.

Voi kun joku tulisi nyt, antaisi mulle halauksen ja kertois, että mä olen ihan kiva. Nyt olis sen aika. Koiria ei saa päästää sänkyyn, mutta tänä yönä taitaa olla molemmissa kainaloissa karvaturri. Jos noi velttoperseet saa houkuteltua sänkyyn. Onhan se lattia miellyttävämpi paikka, tosin..:)

Huh, huh.. Ompa vuodatusta. Tähän sopii Mikko Kuustosen Kaktusviinaa sekä PMMP:n Päiväkoti. Se on päivän olotila.

Niin ja sellasta vielä, että jumalauta mitä saatanan hempeilymusiikkia sitä nykyään kuuntelee, voi kristuksen perkele. Puuttuu vaan vaaleanpunainen esiliina ja viinilasi kädestä. Kai tässä täytyy muutenki homoksi ruveta, eipä noihin akkoihin ole luottamista.

Kuten Vesa-Matti Loiri totesi: " Huoria ne on kaikki."

Tähän on hyvä lopettaa.