Hymyilyttää. Tosin ei kauaa. Puhuimme juuri Hänen kanssa puhelimessa. PUHUIMME! Jopa kolme minuuttia?! Ja Hän sanoi eilen minulle "Öitä rakas." Ja pyysi minua mukaansa Giganttiin tänään. Tunnen itseni voittajaksi. Tosin, Hän vastasi minun puheluun ja vastasi minun hyvänyöntoivotuksiin ja ottaa minut mukaan Giganttiin koska ei osaa itse ostaa tarvittavia tietokonevempeleitä. Niinkuin minä osaisin, mutta ehkä hitusen paremmin ymmärrän niiden päälle.

Väsyttää ihan perkeleesti, ja olen kuin olenkin kipeänä. Kurkkua särkee ja paras ystäväni tupakkakaan ei maistu. Tai maistuu, mutta kurkkua särkee siihen malliin, ettei tupakointi itsessään oikein tahdo onnistua. Koen tilanteen hieman ahdistavaksi. Tupakointi on pitänyt minua hetkellisesti järjissään ja saan, vetämällä röökiä nilkat sinisenä, oloni hetkellisesti paremmaksi. Tiedän, että poltan aivan liikaa, mutta sallin sen itselleni. Jotain nautintoa pitää olla kun seksihalutkin ovat kadonneet. Ennen teki mieli melkein koko ajan, nyt kun ajattelin niin en muista milloin viimeksi olisin ajatellut seksiä.... Voi helvetti... Kai tällä rööki määrällä alkaa parempikin mies kärsimään impotenssista...

Näistä hyvistä fiiliksistä sen verran takaisin päin, ettei Hän missään salilla eilen ollut. Olihan hänellä kamat mukana, mutta kuinka moni meikkaa, laittaa hiukset ja suihkuttelee hajua ennen salille menoa? Aivan.... Itse kun salilla kävin, jalan ja töiden takia on tullut vuoden tauko, ei ensimmäinen asia, siine mennessäni, ollut laittaa itsensä samaan kuntoon kuin lähtisi ulos.

Ajattelimme A:n ja P:n kanssa lähteä tänään pitämään miesten iltaa. Tai paremminkin poikien iltaa. Mennään leffaan katsomaan jotain kunnon sotamättöä helvetin ison poppariämpärin kanssa. Kiitos, A, että keksit noinkin hienon idean. Sodasta ja sotimisesta, sen verran, että olen miettinyt vakavasti tässä taannoin, että lähtisin ulkomaille töihin palkkasotilaaksi. Ei välttämättä muukalaislegioonaan, jos tietysti edes pääsisin sinne, vaan jonnekki muualle. Se voisi olla yksi vaihtoehto eron tullessa. Tosin en tiedä minne Hengenpelastajan, eli koirani laittaisin. Vanhempani voisivat ehkä ottaa sen. Mutta niin kauan kun olen tässä masennuksessa, en pysty edes miettiä sotajuttuja sun muita. Sitäpaitsi, kovilla ladattu kivääri voisi olla hieman turhan houkutteleva vaihtoehto.

Mietin tässä eilen myös firman vaihtamista. Tosin jalallani ei saa juosta, hyppiä, käydä salilla, tai tehdä mitään muuta kuin kävellä helmikuun loppuun asti. Joten mahdollinen työpaikan vaihdos tulee toteutumaan vasta pimeimpänä talvena. Joten jääköön hautumaan vielä.

Eilen, ajellessani tuolta Esboosta kotia kohti, mietin asioita valmiiksi. Tajusin, että jos ja kun ero tulee, olen jo nyt valmis siihen. Tietenkin pelkään sitä, ja maailmani romahtaisi, mutta terapeuttini sanoi, että siihen kannattaa alkaa valmentautumaan. Huomasin yhtäkkiä itsestäni, että olen tehnyt sitä jo kauan. Olen enemmän ja vähemmän tiedostomattani valmistautunut siihen, että taas kerran en ollutkaan se Prinssi Uljas vaan säälittävä, epäonnistunut pelle, aivan kaikkea muuta kuin Prinssi Uljas, enemmänki se vitun Simo Quassimodo vai mikä lie sen ranskalaisen kyttyräniska kellosoittajan nimi oli?

Huomasin myös eilen yhden erittäin jännän jutun. Jonkin, jota jäi ihmettelemään pitkäksi aikaa. Näytin varmaan aivan idiootilta (aivan kun en muuten näyttäisi), istuessani autossa, suu auki ja hämmästynyt ilme kasvoilla, ties kuinka kauan. Kun menin autoon, avasin ovet normaalisti, istahdin penkille, starttasin auton, laitoin musiikkia ja vedin turvavyön päälle. Mitä vittua?! Mikä meni väärin? Vedin turvavyön päälle?!?!?! En ole käyttänyt turvavyötä ikinä, olin halunnut kuolla tai en. Mutta en ikinä. Okei, joo, yhden kaverini, Savon sheriffin, kyydissä käytän vyötä, mutta hän "pakottaa" laittamaan sen ammattinsa takia. Ymmärtäähän sen. Mutta, että nyt aivan yhtäkkiä kiskon sen päälle. Tässä hiljan kun olen autolla liikkunut, olen enemmän tai vähemmän miettinyt, että mihin törmäisin ja mitä tapahtuisi. Enkä todellakaan ole vetänyt turvavyötä päälle. Ihmeellistä, eikö totta?

Miksi näin syksyisin kaikki ovat maassa? On toki syysmasennukset sun muut, mutta esimerkiksi eilen, kun P:n ja A:n kanssa juttelimme, sain sellaisen käsityksen, että sekä A:n ja P:n suhteet ovat menossa ilman jarruja päin seinää. A on jo toki pitemmän aikaa puhunut, että kun hänen parempi puolisko K lähtee ulkomaille, heille taitaa tulla jokin eron tapainen. Eilen P kertoi, että hänellä Ja M:lla menee kaikki ihan päin vittua, kaikki on pelkkää riitaa. Tai on ollut viime aikoina. Syy: Syksy? Todennäköisesti. P ja M ovat aika kovia taistelemaan, jtoen ehkä riidat ovat vaan niitä tavallisia.

Miksi kaikkien täytyy erota, tai hajota tai katketa tai haljeta? Olen huono moralisoimaan ja sanomaan, että kaikki kääntyy hyväksi, kun en siihen itse usko, mutta pitäkää nyt jumalauta kiinni niistä rakkaimmista. Herran Jumala, minäkin teen niin vaikka kaikki on aivan selvää, ettei tämä suhde tule kestämään kauaa. Ei joka vitun pikkuasiasta kannata ottaa nokkaansa tai pitää kiinni omasta näkemyksestä niin, ettei toisen ajatukset, toiveet tai mitkään tule läpi. Onko se sitten kivaa, että olet samassa tilanteessa kuin minä? Että se oma rakkaasi, joka tänään vielä halaa sinua, ei halua koskea sinuun, ei halua puhua sinun kanssa, ei halua edes nähdä sinua? Jos olisin tiennyt, miten asiat tulee yhtäkkiä muuttumaan, olisin korjannut ja oikonut niitä jo kauan aiemmin.

Perkeles, muuten, mä just tajusin, että olen ihan helvetin hyvällä tuulella ja hymyilen. Ja olen yksin?!?!? Vittu, jes!!! Erävoitto!! Älä tule tänään vieraaksi paha mieli, jos yhden päivän voisin hymyillä...

Tänään en tapa itseäni enkä lähde tästä suhteesta, en todellakaan.